Aristoteleen Runousoppiin tutustuminen on saanut minut usein tarkastelemaan arkemme rakenteita draaman lainalaisuuksien kautta. Länsimainen kulttuurimme on aristoteelisen tarinankerronnan läpäisemä ja meissä, ainakin minussa, tuntuu elävän vahvasti aristoteelisen draaman kaaren omaksunut oman elämäni dramaturgi. Tässä kirjoituksessa pohdin, miten draaman lainalaisuudet näkyvät kehittämistyössä.
Kuvateksti: Aristoteleen Runousoppi-teoksessa esitetään miten onnistuneessa juonessa (mythos) toiminnan tulee olla jatkuvaa ja sen tulee sisältää muutos.
Kuva: Hanna-Kaisa Turja.
Kehittämistyössä positiiviseen muutokseen pyritään usein yhteiskehittämisen avulla. Yhteiskehittäminen tarkoittaa ratkaisujen ja palvelujen kehittämistä yhdessä tulevien palvelujen käyttäjien kanssa. Aidon osallisuuden toteutuminen edellyttää valmiutta kohdata osallistuvien ihmisten moninaisuus ja monenlaiset tarinat. Tämä puolestaan edellyttää paljon jaettuja hetkiä tarinoiden äärellä ja tunnetta siitä, että jokaisen tarina on arvokas ja kuulemisen arvoinen.
Minä ja muut
Narratiivinen tutkimus tuo esiin, miten meillä on taipumus nähdä itsemme, läheisemme ja kohtaamamme ihmiset tarinallisina hahmoina. Onnistuneiden ja merkityksellisten kohtaamisten edellytyksenä on kiinnittää huomiota siihen, miten me toisemme näemme ja millaista tarinaa heistä olemme osaltamme kertomassa.
Olennaista on, näemmekö kohtaamamme ihmiset moraalisesti hyvinä, totuuteen pyrkivinä vai moraalisesti arveluttavina ja sitä kautta pahoina. Hyviksi luokittelemamme haluamme roolittaa sankareiksi ja pahat haluamme nähdä hyveellisten hahmojen, esimerkiksi itsemme tai ryhmämme, pyrkimyksiä estävinä antagonisteina eli vihollisina ja vastustajina.
Jos esimerkiksi näemme oman yhteiskehittämisryhmämme sankareina, rakennammeko mahdollisesti viholliskuvaa ryhmän ulkopuolella olevien tahojen edustajista ja tuemmeko tarinoissamme tätä vastakkainasettelua? Hanketyössä olen esimerkiksi itse sortunut ajattelemaan olennaista perustyötä tekeviä toimijoita kehityksen jarruina. Olen kiihkeästi odottanut heiltä intohimoa kaikenlaisiin kokeiluihin ja muutokseen, nähden heidät vastustajina omille pyrkimyksilleni.
Kenellä on lupa epäonnistua?
Aristoteleen mukaan kohtaamiemme ihmisten virheet voidaan nähdä hairahduksina, joista Aristoteles puhui käsitteen hamartia kautta. Hamartia on positiivisena nähdyn henkilön vahingossa, ymmärtämättömyyttään tai tietämättään tekemä kohtalokas virhe, joka aiheuttaa tarinaan dramaattista jännitettä tai jopa äkkikäänteen (peripeteia). Virheet voidaan nähdä myös anteeksiantamattomina, heikosta moraalista, tai jopa pahuudesta kumpuavina.
Rooliodotuksiin vastaaminen on meille hyvin luontaista. Kun joku tunnistaa olevansa jollekulle toiselle vastustajan roolissa, antagonistina, hän saattaa hetkellisesti yrittää korjata tilannetta muuttamalla käytöstään. Jos roolitus yrityksistä huolimatta vaikuttaa pysyvältä, moni heittäytyy antagonistin rooliinsa varsin antaumuksella. Kehittämistyössä antagonistin roolitusta saatetaan tarjota ryhmän ulkopuolisten lisäksi usein myös niille, jotka ammattiroolinsa vuoksi toimivat kriittisenä vastavoimana, esimerkiksi rahoittajan edustajana tai projektin esihenkilönä.
Draaman lainalaisuuksien mukaan sankarirooliin asetetulta oletetaan kulkemista vaikeuksista voittoon. Jos päädymme kuitenkin todistamaan toistuvia hairahduksia, alkaa uskomme sankariin horjua. Kun hairahdukset johtavat vaikeuksiin, alamme nähdä sankarimme petollisena, jopa sutena lampaan vaatteissa. Anagnorisis eli paljastuminen, kuvaa käsitteenä tunnistamista, todellisen luonteen paljastumista.
Kehittämistyössä esimerkiksi yhteistyökumppani voidaan ensin roolittaa sankariksi mutta matkan varrella toisen panokseen saatetaan pettyä. Tässä piilee vaara, sillä meidän länsimainen draamantajumme on varsin mustavalkoinen. Jos emme voi saada tarinallemme täydellisen onnellista loppua, niin mielemme alkaa käsikirjoittaa tragediaa. Meitä tyydyttävä loppuratkaisu, katharsikseksi kutsuttu vapautuminen, kuinka tässä käy -jännityksestä, saadaan toteutumaan myös täydellisen katastrofikertomuksen kautta. Tällaisissa projektikertomuksissa esimerkiksi yhteistyökumppanit voidaan esittää pohjimmiltaan kelvottomina ja vaikeudet tästä juontuvina.
Sen pituinen se
Koemme olevamme voittajia, jos itse säilymme ja näemme toisemme sankareina projektiemme loppuun saakka. Tällöin olemme nähneet mahdolliset virheemme anteeksiannettavina, ja näin niistä saadaan opettavaisia tarinoita prosessikuvauksiin. Tällaiset loput voivat kuitenkin aktivoida meissä hybriksen, jossa päädymme ylentämään itseämme, pahimmillaan muiden kustannuksella.
Oma rooli nähdään esimerkiksi pelastajana ja oma yhteisö haaksirikkoisten turvasatamana, johon yhteydessä ollessaan kaikki saavuttavat ikuisen onnen. Koska elämä ei kuitenkaan samankaltaisuuksistaan huolimatta ole kreikkalaista draamaa ja tätä kautta vain länsimaisen kerronnan lävistämää, ovat nämäkin roolitukset globaalissa maailmassa varsin kestämättömiä.
Samalla kun kerromme tarinoita, harjoittelemme käsittelemään tarinan voimaa. On todella paljon väliä, kenen tarinoita ylipäätään kuullaan, ja sillä miten me niitä kerromme. Sisältö muuttuu, kun näkökulma muuttuu, tavallisimmin näin käy, kun kertoja vaihtuu. Myös sama kertoja voi kertoa tarinaa eri tilanteissa hyvin eri tavoin. Me voimme oppia valitsemaan, rakennammeko maailmaa, jossa kirmaavat hyvikset ja pahikset, uhrit ja pelastajat, vai onko todellisuus kuitenkin vähemmän mustavalkoinen kuin mitä olemme draaman lainalaisuuksista omaksuneet?
Blogin kirjoittaja TaM, erityisopettaja, työnohjaaja Anniina Aunola työskentelee Humanistisessa ammattikorkeakoulussa lehtorina. Anniina on viimeksi työskennellyt kehittäjälehtorina Järkeä-hankkeessa.
Hankkeessa vahvistettiin järjestötoimijoiden työhyvinvointia. Hankkeessa on järjestetty verkkovalmennusta sekä tuotettua tietoa, tukea ja välineitä järjestöjen työntekijöille ja luottamusjohdolle.
Lähteet:
Aristoteles. Retoriikka. Runousoppi. Helsinki: Gaudeamus.
Lehmusvesi, Jussi 2016. Pekka Kuusiston nettihitin suosio selittyy yli 2000 vuotta vanhalla teorialla – britit valloittanut esitys hetki hetkeltä
”Yes!”, Kuusisto huutaa uhmakkaasti ja saa ensimmäiset aplodit. Alkusysäys on valmis. Helsingin Sanomat 16.8.2016. Viitattu 13.1.2023. https://peda.net/tampere/tyl/verkkolehti-sytyke2/nimet%C3%B6n-39f1/pkjadk
