Haluaisin kertoa oman tarinani uudessa kotimaassani. Toivoisin, että se voisi auttaa jotakuta opiskelijaa pääsemään opiskeluvaikeuksista läpi ja uskomaan siihen, että kaikkia opiskeluun liittyviä ongelmia saadaan ratkaistua, kun et luovuta.
Olen Kiinasta kotoisin oleva nainen. Olen asunut Suomessa 13 vuotta ja työskentelen päiväkodissa lastenhoitajana. Opiskelen työn ohella yhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa, lisäksi opiskelen varhaiskasvatusta avoimen Itä-Suomen yliopistossa. Suoritan tällä hetkellä kehittävää harjoittelua Humakin Saako oppia -hankkeessa. Yritän valmistua viimeistään ensi vuoden lopussa.
Ensimmäinen päiväni Suomessa oli 12.9.2009. Sinä päivänä oli kaunis ja aurinkoinen sää. Ensimmäisen tunnelmani Suomesta oli rauhallinen ja puhdas. Varsinkin bussissa oli niin hiljaista ja vähän ihmisiä. Kiinassa bussissa yleensä ei ole istumapaikkoja, koska oli paljon ihmisiä.
Mieheni tuli Suomeen töihin vuonna 2006 kokiksi kiinalaiseen ravintolaan, ja tulin hänen perässään Suomeen perhejäsenenä. Suomeen saapuessa päätetiin, että minä lähden opiskelemaan suomen kieltä, jonka jälkeen opiskelen jonkin ammatin työtä varten. Emme osaa puhua englantia, joten suomen kieli on meille molemmille tärkeää Suomessa. Ennen suomen kielen kurssin pääsyä, minulla oli monta asiaa hoidettavana.
Kielivaikeuksia ja Maahanmuuttoviraston etsintää
Ensin menin mieheni kanssa Kelaan hakemaan sosiaaliturvatunnukseni/henkilötunnuksen. Sieltä saimme tietoa, että minun pitäisi mennä Maahanmuuttovirastoon rekisteröitäväksi. Sen jälkeen voisin hakea henkilötunnuksen Kelalta. Ongelmana oli, ettemme tienneet missä Maahanmuuttovirasto oli ja millä bussilla sinne pääsee.
Miten me pärjäämme siellä, kun emme osaa englantia eikä suomea? Mieheni puhuu tosi vähän suomea. Mieheni pyysi Kelan virkailijalta Maahanmuuttoviraston osoitteen ja kysyi kaveriltaan neuvoa puhelimessa, miten pääsemme Maahanmuuttovirastoon. Kaveri kertoi meille, milla bussilla pääsee siihen.
Kun pääsimme bussista pois, emme tienneet, mihin suuntaan mennään. Sitten mieheni kysyi yhdeltä kulkijalta neuvoa, joka huomasi, että mieheni ei ymmärrä hyvin suomea ja hän saattoi meidät oikeaan paikkaan (Maahanmuuttovirastoon). Hän on niin avulias ja ystävällinen. Muistan hänet koko elämäni, vaikka en tiedä hänen nimeään. Maahanmuuttovirastossa mieheni auttoi minua hoitamaan asioita, mutta hänen suomen kielen taitonsa ei riittänyt siihen ja hän pyysi kaveriaan tulkkaamaan puhelimessa.
Noin kahden tai kolmen viikon päästä sain sosiaaliturvatunnuksen ja menin mieheni kanssa TE-palveluun ilmoittautumaan suomen kielen kurssille. Pääsin opiskelemaan suomen kieltä kolmen kuukauden päästä eli vuonna 2009 lokakuun lopussa. Olin iloinen pääsystä kouluun, mutta samalla pelkäsin kovasti.
Suomen kielen ahkeraa opiskelua kurssilla ja kotona
En tiennyt, millainen tilanne koulussa on ja millainen opettaja on? Miten minä pärjään suomen kielen kurssilla? Itkin kotona koulun alkamispäivän edellisenä päivänä. Pääsin kouluun ajoissa ja näin paljon maahanmuuttajia koulussa, jossa opettaja oli tosi ystävällinen ja kohtelias.
Opiskelin suomea heti Suomeen saapuessani itsenäisesti kotona. Lainasin kirjoja kirjastosta ja opin suomea kuuntelemalla, kirjoittamalla ja lukemalla. Kun pääsin suomen kielen kurssille, olin opiskellut jo puolet koko kirjasta. Opiskelin suomen kieltä noin puolitoista vuotta koulussa. Opiskeluun sisältyi harjoittelua. Lisäksi olin koulun loma-aikana ja koulutuksen jälkeen vapaaehtoisessa harjoittelussa päiväkodissa. Silloin minulla ei ollut harrastusta, ei ollut ystäviä. Kaikki aikani meni opiskeluun lukuun ottamatta syömistä ja nukkumista.
Nyt kun mustelen näitä asioita, en ymmärrä, miten jaksoin opiskella niin paljon. Muistan, että joskus nukahdin kesken opiskelun. Kun heräsin, jatkoin opiskelua.
Joskus katsoin sarjaa: silloin minulla oli huono omatunto ja syytin itseäni, miksi minä katson sarjaa. Minun pitää opiskella ahkerasti, jotta pääsen ammattikouluun.
Onneksi pääsin Stadin-aikuisopistoon lähihoitajan koulutukseen vuoden 2011 syksyllä, jolloin sain samalla siivoustyön tarjolla. Silloin oli iso ristiriita, kumman valitsen: opiskelu vai työ? Lopuksi mieheni auttoi minua tehdä päätöksen, ja valitsen opiskelun.
Vuonna 2011 keväällä hain kolmeen ammattikoulutukseen. Ykköshaaveni oli lähihoitaja, toinen myyjä ja kolmas siivoja. Sain vain Stadin ammattiaikuisopistolta kutsun kokeeseen, jonka jälkeen oli minulle tosi vaikea aika. En tiennyt, pääsenkö minä lähihoitajakoulutukseen. Mitä tekisin, jos en pääsisi lähihoitajakoulutukseen?
Etsin työpaikkoja ennen lähihoitajakoulutuksen päätöksen saamista. Oli vaikeaa löytää työpaikkoja ilman ammattitutkintoa. Lopuksi yksi tuttu kiinalainen kaveri suositteli minua Soliin töihin ja menin siihen haastatteluun ja sain sieltä työpaikan. Samalla viikolla sain myös Stadilta myönteisen päästöksen. Silloin olin tosi iloinen ja ajattelin, että en turhaan käyttänyt aikaa suomen opiskeluun.
Lähihoitajaopinnot ja kyyneleitä
Olen saanut hyvän tuloksen kaikesta yrittämisestäni ja pyrkimisestäni. Uskoin, että runsas harjoittelu päiväkodissa auttoi minua saamaan tämän opiskelupaikan. Vuonna 2011-2012 meillä oli lähihoitajan valmennuskoulutus ja vuonna 2012-2014 lähihoitajan koulutus oppisopimuksella. Tämä lähihoitajakoulutus oli tarkoitettu maahanmuuttajalle eli meidän lähihoitajakoulutuksessamme oli vain maahanmuuttajia. Olen kiitollinen tästä koulutuksesta ja järjestämisestä. Sen järjestämisestä oli meille maahanmuuttajille paljon hyötyä, kun olemme valmistuneet lähihoitajiksi ja olemme kaikki saaneet työpaikan.
Lähihoitajakoulutus oli minulle erittäin vaikea ensimmäisenä vuotena. En ymmärtänyt asioita hyvin, tuli paljon uusia sanoja päivittäin. Minulla oli kova paine koulussa ja minusta tuntui, että olen tyhmä ja heikko opiskelija. Olin hiljainen opiskelija ja en uskaltanut kertoa mielipidettäni.
Minulla oli niin huono itsetunto: en osaa englantia, minulla ei ole hyvää koulutusta kotimaassani, en puhu suomea eikä minulla ole yhtään vahvuuksia. Tällaisia ajatuksia minulla oli. Vaikka suoritin kaikki tehtävät ajoissa ja pääsin aina kokeesta läpi ja sain hyvän arvosanan tehtävistä, en ollut tyytyväinen itseeni.
Muistan, että itkin kerran luokassa, kun opettaja pyysi minua vastaamaan johonkin kysymykseen. Minä en osannut kertoa asioita, kun en ymmärtänyt kysymystä. Kysyin opettajalta, voisiko hän pyytää muilta vastamaan. Rupesin itkemään, ja kaikki opiskelijat varmasti ihmettelivat, miksi minä itkin. Minä en tiedä itsekään, miksi minä itkin. Minä muistan nyt vieläkin minun tunteeni, kun kirjoitan asioita nyt ja itkin myös…
Meidän luokassamme kaikki opiskelijat olivat maahanmuuttajia, mutta he puhuvat tosi hyvin suomea. He olivat asuneet Suomessa minimissään yli kuusi vuotta ja jopa yli 10 vuotta. Vain minä olin ollut Suomessa kaksi vuotta. Nyt haluaisin kertoa itselleni: on hienoa, ettet luovuttanut opinnoissasi. Olet rohkea ja ahkera opiskeluissasi.
Opettaja yritti kysyä minulta, mikä oli hätänä ja tarvitsenko jotakin apua. En kertonut hänelle syytä, koska en itse tiedä, miksi minä itkin. Nyt ajattelen, että minulla oli liikaa stressiä sekä työpaikalla että koulussa. En ymmärtänyt hyvin suomea, lisäksi työ ja opiskelu kuormittivat minua niin paljon.
Minulla ei ollut hyvää keinoa poistaa stressiä. Uudessa asumisympäristössä asumiseen liittyy paljon epävarmuuksia ja haasteita. Esimerkiksi työssä ajattelen paljon, mitä muut työkaverit ajattelevat minun toiminnastani, saisinko työpaikan, kun olen valmistunut.
Tuntuu usein yksinäisiltä ja avuttomalta sekä työelämässä että opiskelussa. Opiskelussa minusta tuntuu, että kehuminen, kannustaminen, opettajan tai lehtorin huomioiminen ja palautteen antaminen (ei vain arvosanaa) ovat erittäin tärkeitä opiskelijalle ja edistävät opiskeljoiden hyvinvointia .
Vuonna 2014 valmistuin lähihoitajaksi ja olen jatkanut lastenhoitajana samassa päiväkodissa kuin lähihoitajan oppisopimuspaikalla tähän asti. Joskus olin työvapaalla ja lähdin auttamaan mieheni perustamaan ravintolan. Hoidin kaikkia yritykseen liittyviä asioita ja opin paljon uusia asioita, kuten yrityksen perustamisen prosessin, tarjoilijan töitä ja sushin laittamista.
Yrityksen perustaminen ja lopettaminen on monimutkaista ja on paljon läkisääteisiä asioita, mutta olen saanut paljon mielenkiintoista kokemusta. Valmistuttuani lähihoitajaksi aloitin opiskella englantia vapaa-ajalla itsenäisesti kotona. Vuonna 2019 aloin opiskella englantia työväenopistossa siihen asti, kun pandemia alkoi. En osaa edelleen hyvin englantia, mutta haluaisin opiskella lisää, kun olen valmistunut yhteisöpedagogiksi.
Tie korkeakouluun avoimesta ammattikorkeakoulusta
Vuonna 2020 lähdin opiskelemaan yhteisöpedagogiksi Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa. Sitä ennen minä mietin pitkän aikaa jo, miten pääsen ammattikorkeakouluun, kun en osaa englantia enkä osaa hyvin suomea. En pääse varmasti pääsykokeesta läpi. Juttelin ajatuksestani yhden kiinalaisen naapurin kanssa, ja hän ehdotti minulle opiskelua avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Sen kautta minulla olisi mahdollisuus tulla tutkinto-opiskelijaksi.
Päiväkodissa on paljon erityistukea tarvitsevia lapsia. Työssäni koen, että ammattitaitoni ei riitä ja haluaisin kehittää ammattitaitoani ja suomen kielen taitoani. Näiden syiden lisäksi Suomessa tarjoa hyviä mahdollisuuksia opiskelijoille, kuten ilmainen koulutus ja monimuotototeutus. Mietin, että ehkä minulla on mahdollisuus toteuttaa unelmani Suomessa eli tulen ylioppilaaksi tai ammattikorkeakoulun opiskelijaksi.
Kotimaassani ei ole näin hyviä resursseja kuin Suomessa. Kaikki maksaa ja on kallista. Kiinassa minun vanhemmillani ei ollut rahaa maksaa meidän koulumaksuja. Sen takia minä ja siskoni emme päässeet lukioon. Silloin asuimme pienessä kylässä, ja vanhemmat hoitivat maatiloja, josta ei tullut hyvää tuloa. Silloin vanhempani ajattelivat, että tyttöjen ei tarvitse opiskella paljon, ja että peruskoulutus riittää asupaikassamme. He olivat oikeassa, jos emme muuttaneet pois sieltä isoon kaupunkiin. En ajatellut, että voisin muuttaa ulkomaalle.
Peruskoulun jälkeen menin siskon kanssa isoon kaupunkiin etsimään töitä. Olen ollut tarjoilijana ravintolassa ja huonekalujen myyjänä Kiinassa. Minulla ei ollut paljon vaihtoehtoja etsiä parempaa työtä, koska minulla ei ole korkeaa koulutustasoa.
Minä ja siskoni autoimme vanhempiamme ja pikkuveljeämme muuttamaan isoon kaupunkiin, jotta pikkuveljemme saisi parempaa koulutusta. Pikkuveljeni pääsi yliopistoon ja hän on meidän koko perheessä ainoa ylioppilas. Hän on insinööri nyt. Jos saavutan opinnoissani tavoitteeni, minä olen toinen korkeakoulututkinnon opiskelija perheessäni, vaikka en ole enää nuori.
Vuonna 2020 keväällä päätin lähteä opiskelemaan lisää ja etsin koulutuksia itsenäisesti opintopolussa. Alussa tarkoitukseni etsiä varhaiskasvatuskoulutuksia ja ilmoittauduin yhteisöpedagogin koulutukseen vahingossa. Ajattelin, että yhteisöpedagogilla on sama koulutus kuin sosionomilla. Tiesin näiden koulutuksen eron vasta kahden kuukauden päästä opiskelun alkamisesta. Silloin olin jo maksanut opintomaksun ja onneksi tykkäsin yhteisöpedagogin koulutuksesta. Siitä on hyötyä myös varhaiskasvatuksessa. Koulutuksen etsimisen haasteena oli se, että en tiennyt mistä saan neuvoa ja apua.
Avoimen opintojen alussa oli paljon haasteita ja melkein luovutin koulutuksen. Muistakseni vaikein asia oli esseen kirjoittamisessa, aihe oli kestävä kehitys. Minä en tiennyt, mistä aloitan ja mitä kirjoitan ja mistä löytyy tietoja. Istuin tietokoneen ääressä koko illan ja kirjoitin puoli sivua esseetä. Wordin käytössä oli iso haaste, kun käytin Humakin mallipohjaa esseen kirjoittamisessa. Sisällysluettelossa oleva numerosivu ei ollut oikein, koska jossakin sivussa yläotsikko ja alaotsikko meni vähän pieleen. Hermostuin siihen, en osannut korjata ja enkä tiennyt, keneltä pyydän apua.
Lopuksi löysin ratkaisun Youtubesta ja koko esseen kirjoittaminen kesti kaksi viikkoa. Esseen palauttaessa sain lehtori Hanna-Kaisa Turjalta sellaisen sähköpostin: Olet palauttanut esseen. Onnittele itseäsi tehdystä työstä! Esseen arvioinnit tulevat elokuun aikana. Olin niin iloinen siitä viestistä, yes, minä selvisin, olen palauttanut esseen, josta sain arvosanan kaksi! Olin tyytyväinen siihen, vaikka se ei ole paras arvosana. Opiskelussa kirjoitan aina vaikeita asioita ylös ja haluaisin muistaa, että kaikki ongelmat saa ratkaisua, kun yrittää. Avoimen opinnossani suoritin 70 op ensimmäisenä vuonna ja hain tutkintoopiskelijaksi vuonna 2021 keväällä.
Tulin tutkinto-opiskelijaksi vuonna 2021 syksyllä. Olin iloinen siitä yrityksestäni ja unelmani toteutumisestani eli pääsen korkeakouluun! Tiesin, että edessä opintopolussa on paljon haasteita, mutta uskoin opintojeni saavuttamiseen.
Usko unelmiisi!
Yksi lause on tärkeä minulle opintoissani: luovuttaminen on kaikille helppoa, mutta saavuttaminen on kaikille vaikeaa. Minä haluaisin voittaa haasteet ja haluaisin saavuttaa unelmani. En halua luopua enkä halua katua päätöksiäni. Naapurin, kaverin ja perheen kannustaminen on erittäin tärkeä minulle opiskelussa.
Viime syksyn alkaen minulla on tosi kiire opiskelussa. Työn ohessa opiskelen kahta tutkintoa: yhteisöpedagogiksi Humakissa ja varhaiskasvatusta avoimessa Itä-Suomen yliopistossa (maahanmuuttajalle tarkoitettu hanke, jonka nimi on KieliVaka). Suoritin varhaiskasvatuksen opintoja koko kesän aikana ja samalla suoritin Humakissa ammatillinen harjoittelu 2 -opintojaksoa.
Tutkinto-opiskelijana olen saanut paljon tukea koulukavereilta ja lehtorilta. Nautin opiskelusta Humakissa ja olen oppinut paljon uusia asioita digitaaliympäristössä esimerkiksi Teamsi ja Zoomin käyttämistä ja videon tekemistä jne. Opiskelu edistää itseluottamustani ja hyvinvointiani.
Opiskeluun käytän paljon aikaa: lukeminen, kirjoittaminen ja webinaarin tallenteen ymmärtäminen vie aikaa. Esseen ja raportin kirjoittamisessa minun pitää lukea materiaali vähintään kaksi kertaa ja webinaarin kuuntelemisessa tarvitsen monta kuuntelukertaa. Uskoisin, että jokaisella opiskelijalla on erilaisia opiskeluvaikeuksia. Kun emme luovuta tavoitteistamme ja yritämme, kaikki ongelmat saa ratkaistua.
Opintojen loppuvaiheessa vaikein asia on opinnäytetyö. Toivon, että pääsen haasteesta läpi ja yritän valmistua viimeistään 2023 vuoden loppuun mennessä. Toivottavasti tarinani voisi auttaa jotakuta opinnoissa eteenpäin!
Tekstin kirjoittaja opiskelee Humanistisessa ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogin tutkintoa ja suorittaa opintojaan myös Saako oppia -hankkeessa.
