Kanssakehittäjän näkökulma: tuntemuksia opintojen saavutettavuudesta

Yleinen

Kuva on jaettu kahteen osaan. Vasemmalla puolella on henkilö, joka on koulussa ihmisten ympäröimä. Hänen yläpuolellaan lukee englanniksi "In public life" eli julkisuudessa. Oikealla puolella sama henkilö on yksin. Hän ei enää jaksa esittää, että kaikki on hyvin, vaan lysähtää lattialle vessaan nojaten ja voipuneen näköisenä pitää silmiä kiinni.
Erään hankkeen osallistujan tekemä kuva.

Eräs hankkeemme osallistuja teki kuvan, joka heijastaa hänen ajatuksiaan ja kokemuksiaan opintojen saavutettavuudesta. Näkökulmaksi hän on ottanut erityisesti väsymyksen transtaustaisena henkilönä, jolle on raskasta ylläpitää erilaista roolia sosiaalisissa tilanteissa.

Monille lienee tuttua, että sosiaalisissa tilanteissa pinnistelee itsensä jaksamaan ja skarppaamaan. Pinnan alla voi kuitenkin piillä toisenlainen totuus: kokemus voimavarojen vähenemisestä ja väsymisestä.

Millaisia ajatuksia kuva teissä herättää?

Kiinnittämällä enemmän huomiota saavutettavuus-näkökulmaan voimme myös varhaisemmin ja monipuolisemmin tukea ihmisiä, jotka kokevat opinnoissaan ja arjessaan voimakasta kuormitusta.

Last modified: 13.4.2023